Tammikuu

Vuokraemännän asunto on sillä tavalla hiljainen, kuin talviunilla olevan ison eläimen luola. Putket kurlaavat vettä, vetävät sitä laiskasti eteenpäin. Hän on Ruotsissa ja tulee vasta helmikuun alussa. Tietynlaisella ilmalla itäikkunat kolahtelevat. Sisäpiha vääristää ääniä, ne tuntuvat tulevan vierestä, sivulta, takaa, omasta päästä. Joskus seison tuuletusparvekkeella ja poltan savukkeen. Teen sitä niin harvoin, että häkä ja nikotiini humahtavat päähän. Välillä yskin, en ole mikään tupakoitsija.

Ohjasin joulukuussa Andersenin ulos, enkä ole päästänyt häntä enää sisälle, en sisälle itseeni, enkä sisälle asuntooni. En vastaa puhelimeen. Teen töitä. Kirjoitan, tutkin kielenhuollon opasta ja fraasisanakirjaa, luen ihmisten kirjeenvaihtoa 1900-luvulta ja keksin omaperäisiä ja kauniita puhuttelumuotoja. Sitten ostan ruokaa ja alkoholia. Olen tilannut itselleni muutamia kirjoja verkkoantikvariaatista: luen ja syön suklaata ja kutsun sitä juhlaksi.

Andersenin lähdön jälkeen minun on täytynyt päästää kasvi kylpyammeeseen. Se on kuin iso urkupillistö ja se kutsuu minua. Joskus annan periksi ja istun kylpyhuoneessa ja luen ääneen, mutta olen yrittänyt välttää sellaista. Se on epänormaalin miellyttävää, voisin jatkaa niin päiviä. Kun siirrän kasvin pois ammeesta kylpeäkseni, sen pillimäiset lehdet vaeltelevat ihollani. Se on kuin elävä urkupillistö ja se kutsuu minua nimeltä.