20.11.

Sai uuden toimeksiannon ja tällä kertaa minun oli määrä kirjoittaa henkilökohtainen kirje. Tilauksen teki yksi niistä pikkutakkimiehistä, jonka asiakaskirjeet siivosin ja somistin. Hänellä on naisystävä, jota pitäisi lähestyä hienotunteisen vihjaavasti. Ei hän kyllä niin sanonut, hän kertoi haluavansa kutsua naisen vuokraamalleen mökille viettämään viikonloppua ja toivoi, että kirje olisi "hempee ja sopivan eroottinen, no, mistä tytöt nyt tykkää". Melkein kohotin toista kulmakarvaani, mutta sitten ajattelin, ettei kaikki ole kirjallisuustieteilijöitä.

Ja sitten kiitin siitä seikasta Luojaa.

Hempee ja eroottinen kutsukirje on nyt postissa ja veikkaan, että jos pikkutakkimies tarjoilee neidille riittävästi kuohuviiniä ja opettelee muutaman repliikin, niin...

Olen sisustanut. Löysin pelastusarmeijan kirpputorilta akvaarion, jossa kasvi nyt kelluu. Vesi on humuspitoista ja ruskeaa, mutta kasvi aivan vyöryy ulos astiastaan. Se on irvokas, turpea ja hehkuva, enkä ole ikinä nähnyt mitään sen kaltaista. Minulla ei ole satunnaisten joulukukkien lisäksi ollut mitään huoneksaveja. En kuvitellut, että se olisi tällaista. Kun kosketan kasvia, se tuoksuu voimakkaammin, mutta tuoksu on raikas ja makea. Kumarrun kasvin päälle niin, että sen torvimaiset ylälehdet ympäröivät kasvojani kuin sormet ja hengitän sitä. Ja sitten kirjoitan melkein himokkaasti. Syöksyn ahneesti tekstien kimpuun, silmäilen ne läpi nopeasti, suomin sanoja ja rakenteita. Ja sitten hengitän lisää.

Hengitän ja kirjoitan, ja välillä minun tulee nälkä. Silloin syösyn kauppaan ja ostan tuorepastaa, valkoviiniä, pinjansiemeniä, hyvää oliiviöljyä, vaniljakahvia... Työnnän suuhuni isoja haarukallisia, kulauttelen viiniä, nauran.

Nauran yksin.

Hengitän.

Kirjoitan.

Kai siinäkin on yhdelle ihan tarpeeksi.