Mikä nyt tuli, kysyy Andersen. Hän on selvästi rentoutunut, uskaltaa nojata sohvan selkänojaan. Kosketan yhtä kasvin suppiloimaista lehteä ja tunnen selvästi, kuinka se imaisee sormenpäätäni. Kokeile, minä kuiskaan Andersenille. Andersen laskee käden kasvin päälle. Kiva, hän sanoo, viileät lehdet. Tätä voisi silitellä.

Ihan niin kuin tuntisi pientä imua, sanon ja katson Andersenin ilmettä. Hän painaa sormensa yhden lehden huulille ja vilkaisee minua. En minä tunne mitään.

En minä tunne mitään.

Menen kylpyhuoneeseen. Suunpieleni ja kasvoni ovat valkoiset kuin liikenneonnettomuuden uhrilla. Mutta yhdessä kohtaa, leuan pielessä, on punertava, soikea jälki.

Andersen koputtaa oveen ja kysyy onko kaikki hyvin. Kyllä vain, minä sanon ja kostutan käsipyyhkeen kulman pyyhkiäkseni pistelevät kainaloni. Kyllä vain. Hetki pieni. Taisin juoda vähän liikaa.

Andersen hymähtää ja kuulen, kuinka hän menee keittiöön kaatamaan itselleenkin lasillisen viiniä.