15.11.

Kasvi on uudessa, isossa astiassa. Onkohan mahdollista, että se on kasvanut näiden muutaman päivän aikana? Ainakin sen väri on muuttunut. Uusien lehtien kärjet ovat suumaisia suppiloita, joiden reunat punertavat. Kasvi on niin kuin käpy tai artisokka. Vanhat lehdet ovat umpinaisia ja ehkä onttoja patukoita, jotka lepäilevät alustaa vasten. Ostin kasville laakean vadin. Se sopii sen ruumiinrakenteelle paremmin.

Koko asunnossa leijuu kevyt jasmiinintuoksu, enkä haluaisi poistua kodistani ollenkaan.

Ostin kynttilöitä, viikunoita, brie-juustoa ja pari pulloa valkoviiniä (Andersen tulee illalla tervehtimään). Kylpyvesi valuu hupaisaan vanhapiikamaiseen istuma-ammeeseen. Sen päädyssä on kaakeloitu taso, jolle aion nostaa kasvin kylvyn ajaksi. Annan sen herkutella kostealla ilmalla.

---

(Lisäys loppuillalla)

Heräsin haaleasta kylpyvedestä ovikellon soittoon. Paksu kynttilä paloi edelleen lavuaarin reunalla: kasvi näytti siltä, kuin se olisi kallistumassa veteen. En tiennykään, että olin niin uupunut.

Koska tiesin, että ovella on Andersen, kääriydyin vain pyyhkeeseen, nappasin levysoittimen päälle ja menin avaamaan.

Andersen oli omituisella tuulella. Hän näykki viikunoita ja juustoa ja valitti siitä, että valkoviini on liian kylmää. Totta. Se oli jääkaappikylmää. Andersenin mielestä asunto lemusi omituiselta. Sanoin, että se johtuu huonekasvista. Andersen kysyi: ai siitäkö, joka kelluu paskavedessä ammeessa (ja kulautteli valkoviiniään).

Todellakin. Kasvi oli pudonnut astioineen kylpyveteen ja multa oli värjännyt sen ruskeaksi. Se näytti vaaniskelevalta ja leikkisältä merihirviötä, joten suljin oven, keräsin juuston, viinin ja hedelmät tarjottimelle ja pyysin Andersenia siirtymään olohuoneesen.

Hän sanoi, ettei yksiössä voi olla olohuonetta.

Hän kiusaantui, kun istuin hänen lähelleen ja annoin kylpytakin vähän valahtaa vihjailevasti. Olen lukenut jostain "hämähäkkimäisesti liikkuvista sormista", juuri sellaiselta hänen viinilasia hypistelevät kätensä näyttivät: albiinohämähäkeiltä. Tai mustekalan lonkeroilta.

Vedin kylpytakkia kiinni. Yritin keskustella. Olin leikkisä ja kepeä ja heiluttelin hiuksiani keimailevasti (nyt se onnistuu, kun se viimein on kasvanut korvanlehtien tasalle, mikä työvoitto). Andersen pälyili huoneistoa ja valitti stressiään. Hän pyysi minua sytyttämään valot, koska kynttilänvalo sai hänen silmänsä vuotamaan.

Hän oli yhtä eroottisella tuulella kuin Orleansin neitsyt. Hän seurusteli sujuvasti kuin puunuija. Hän joi viininsä, kiitti hätäisesti ja teki täydellisen epäelegantin poistumisen ilman, että vaihdoimme yhtään suudelmaa. Merkillistä kyllä, se ei liikuta minua yhtään. Ehkä se johtuu viinistä. Tai sitten siitä, että olemme tunteneet liian kauan ilman, että suhteemme on kehittynyt tai muuttunut.

Juon nyt viinin loppuun ja tiedä vaikka liittyisin kasvin seuraan kylpyammeseen.

En tajua, miten olen voinut olla niin kömpelö, että olen pudottanut sen veteen.