26.11.

Kävin uuden vaurauden turvin tapaamassa äitiäni. Tapaaminen oli hyvä. Rauhallinen. Mutta tulin aivan varmaksi siitä, että vietän tulevan joulun kotona. Ihmispennut vierotuvat vanhemmistaan hitaasti, ja huonoissa vanhemmissa pennut roikkuvat joskus loppuelämänsä, uskaltamatta irroittaa turkista. He pelkäävät kuilua, jonka reunalla vanhemmat kulkevat. Ehkä he haluavat mieluummin pudota mukana, kuin jäädä reunalle yksin... Äiti on ollut juomatta siitä asti, kun liittyi uudestisyntyneisiin. Hän on vanhentunut. Uskallan ehkä päästää irti pian ja luottaa siihen, että joku muu on hänen kanssaan kuilulla. Käsi syvällä turkissa, sormet pohjavillan ympärillä.

Me olemme viallisia eläimiä. Kulttuurievoluutio on syntynyt geenivirheestä, joka vinouttaa ja paisuttaa meitä niin kauan, että tuhoudumme. Olemme elinkelvoton laji. Meillä ei ole suhteellisuudentajua eikä selviytymismahdollisuuksia. Takerrumme toisiin viallisiin eläimiin, emme osaa kasveja, muita lajeja, säitä. Maalla minäkin kaipasin kaupunkia: suoria kivikulmia, ladottuja katuja ja struktuuria. Häpesin itseäni, joka en selviäisi ulkona edes kolmeakymmentä päivää. Ja pelkäsin. Puut ja kasvit näyttivät ahneilta ja nälkäisiltä. Tiedän nyt, että ne haluavat tulla lähelle, manipuloida ja käyttää meitä jatkamaan omaa sukuaan. Ne selviytyvät ilman meitäkin, mutta niillä on keinoja. Ne muuntuvat, jotta me kasvattaisimme niitä, tekisimme niiden jälkeläisille hyviä kasvualustoja, levitäisimme niiden sukua. Me luulemme viljelevämme, mutta ne viljelevät meillä itseään. On niin pimeää ja minun on päästävä nopeasti omaan asuntooni, pois nälkäisten puiden ja pensaiden luota.

Avaan oven ja heittäydyn suojapaikkaan kuin odottavaan syliin.

Jasmiinin tuoksu on samanaikaisesti rauhoittava ja kiihoittava.