Joulukuu 2

Vuokraemäntä lähti tänään. Hän seisoi ovilaukussa pienen, vedettävän matkalaukun kanssa ja ojensi asuntonsa avaimen ja muistilistan. Listalla oli kaksi kohtaa:

- kastele kukat kerran viikossa
-kerää posti keittiön pöydälle

ja se kai on minimimäärä kohtia, että muistilapusta tulee muistilista.

Vuokraemäntä toivoi, että availisin verhoja ja pitäisin välillä valoja päällä asunnossa, että se näyttäisi asutulta. Sitten hän näki huoneen seinustalla hohtavan akvaarion ja antoi yllätyksen näkyä kasvoistaan muutaman sekunnin kymmenyksen. Ai, sinä olet viherpeukalo. Sitten hänen suunsa nytkähti vähän. Jälkeenpäin ajateltuna se oli ehkä niin lähellä hymyä, kuin vuokraemäntäni pääsee. Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat eivät koskettele hiuksiaan. He luottavat hiuksiinsa. He eivät mieti, miltä ne näyttävät. He tietävät sen. Toiseen ryhmään kuuluvien käsi lennähtää hermostuneesti, oikomaan ja pöyhimään tukkaa. Ikään kuin se voisi tehdä jotain arvaamatonta. Vuokraemäntä kuuluu edelliseen ryhmään. Hänellä on kovaksi lakattu, korkea ja säntillinen kampaus, joka ei lässähdä eikä liikehdi.

Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään.

Hymyilin vuokraemännälle varovasti, kun otin avaimet ja muistilapun. Toivotin hyvää matkaa. Hän nyökkäsi ja marssi rappusiin.

Mutta ennen katoamistaan hän kääntyi ja sanoi, ettei ole koskaan nähnyt sellaista akvaariokasvia. Hymyilin lisää, vähän epävarmasti ja nyökkäsin taas.