12.11.

Miten uskomattoman paljon aikaa ihminen saa kulutettua pelkkiin lähdeviitteisiin! Tutkielma on ollut valmis jo viikon, mutta olen joutunut siistimään lähdeluetteloa, keksimään väkinäisesti sidostekstejä, repimään kiduttavasti ajatukseni hajalle väliotsikoilla... Olen päättänyt palauttaa lopputyön huomenna ja tiedän jo, että se arvostellana yllättävän hyvällä arvosanalla siksi, että aihe on niin erikoinen, ettei professori voi verrata sitä mihinkään. Ja sitten voin keskittyä sellaiseen raatamiseen, josta maksetaan.

Ohoh, tuo ei ole yhtään minun tapaistani. Näin viimeksi viikko sitten painajaisia siitä, että lopputyö hylätään, en valmistu ikinä, romahdan henkisesti ja joudun mielisairaalaan. Heräsin lakanan kuristamana. Olin ehkä huutanut. Nyt en enää pelkää muuta kuin sitä, etten saa tarpeeksi töitä, enkä pysty pitämään tätä asuntoa. Soluasuntoon en voi enää palata, se on liian nöyryyttävää. Toiseksi viimeistä kämppistäni pelkäsin, enkä ollut yllättynyt, kun hän katosi. Viimeinen oli pelkästään tylsä. Ja hän alkoi pelätä minua. Kukaan ei ikinä totu siihen, etten osaa läpistä joutavia, eikä varsinkaan siihen, etten edes yritä.

Minun ei olisi pitänyt nauraa, kun hänet jätettiin. Mutta en voinut sille mitään. Pian sen jälkeen muutin.

Asunnon pitämisen ei kylläkään pitäisi tuottaa ongelmia. Lopputyöhön perustuva artikkelisarja on jo ostettu ja se julkaistaan heti, kun olen tehnyt kypsyyskokeen ja saanut arvosanan. Lisäksi kaksi henkilöä on ottanut yhteyttä lehti-ilmoituksen jälkeen.

Istun keittiössä ja kaavin viimeisiä kahvijauheen hippuja pannuun. Uusi huonekasvi on tehnyt tästä asunnosta kodin. Se näyttää valon alla niin heleältä. Huomaan kumartuvani monta kertaa päivässä kasvin ylle ja hengittäväni sen päälle: työnnän kasvoni melkein kiinni kasviin ja puhaltelen. Siitä tulee jotenkin rauhallinen olo. Kasvi tuoksuu vihreälle teelle ja vihanneksille. En muuten vieläkään tiedä, mitä lajia se on: sen lehdet ovat paksut ja pyöreät ja vanhat lehdet laajenevat torvimaisesti. Tarkemmin ajateltuna hän muistuttaa elävää Sibeliusmonumenttia tai urkupillistöä.

Siis SE muistuttaa. SE. Ei "hän".