Helmikuun alussa

Nyt minulle on käynyt kerran niin. Tein koko päivän töitä, istuin papereiden ylle kumartuneena, hieroin otsaani, keskityin ja hioin, hioin, hioin. Ja sitten join liikaa, tein sen tarkoituksella. Otin isoja kulauksia kylmää valkoviiniä ja se humisi päässäni kuin tivoli.

Kuuntelin musiikkia, laskin vaatteita pois sen tahtiin. Ne olivat kuin esirippuja, laskeutuivat kauniisti lattialle. Ja sitten nostin kasvin pois kylpyammeesta ammeen päädyssä olevalle kaakeloidulle tasolle ja valutin itselleni kuumaa vettä. Vain vettä - ei mitään vaahtoja eikä hajusteita, sellaiset ovat minusta ällöttäviä. Sitten tanssahtelin keittiöön ja hain viinipullon kylpyammeen viereen keittiöjakkaralle, sytytin kynttilän ja kiinnitin sen steariinilla lavuaarin reunaan. Join ja hyräilin ja tunsin oloni leijuvaksi. Asunnossa oli vihreitä valopisteitä, jotka liikkuivat kuin tulikärpäset.

Join.

Leijuin, join ja hyräilin. Ja minulla oli hyvin rauhallinen ja onnellinen olo. Se on liian hillitysti sanottu: join ja lauloin ja välillä itkin ja määyin sanoja, koska olin melkein pakahtua.

Ja jossakin vaiheessa kasvi lipui arvokkaasti veteen ja levittäytyi ympärilleni.

Saatoin ehkä nukahtaakin.

Kun heräsin ja nostin sen pois päältäni olin hyvin uupunut ja minun ihoni oli täynnä pieniä punaisia merkkejä.

Mutta eniten niitä oli -

Minun täytyy miettiä, mitä minä teen. Minä