Wednesday, March 07, 2007

Andersen

Hän ei luultavasti suostu enää taamaan minua, mutta en tiedä miksi. Kävin siellä muutaman kerran ennen joulua ja voin hirveän huonosti. Jouduin lähtemään kesken kaiken pois. Sitten kaikki oli taas hyvin. Ajattelin, että hän on kaunein, parhain. Ja että se pahoinvointi oli sittenkin jonkinlainen paniikkikohtaus tai allerginen reaktio.

Hän ei vastaa puhelimeen. Sain hänet huijattua avaamaan oven kerran. Seisoin niin, ettei minua näkynyt ovisilmästä. Hän ei avannut ovea kokonaan, mutta Jumalani, terve hän ei ole, sen voin sanoa aivan varmasti. Hän näyttää kyllä edelleen hyvältä - ei hyvä ei ole tarpeeksi! Hän näytti jumalalliselta, hehkuvalta, mutta ei suostunut puhumaan juuri mitään. Hän ynähtelee, välttää katsetta ja vaikuttaa hajamieliseltä ja kiireiseltä. Asunto oli hämärä, ja lemuaa joltain makealta mutta olen melkein varma, että hänellä oli kaulassaan jälkiä.

Ehkä hänellä on joku toinen, mutta ei olisi hänen tapaistaan olla kertomatta. Hän ei ole sillä tavalla hienotunteinen.

Muutettuani samaan kaupunkiin voin ehkä käydä hänen luonaan silloin tällöin. Olen hieman huolissani. Vaikka hän onkin lujaa tekoa. Hän on selviytyjä.